Juice Leskinen ei kuulu millään tavalla tangoon, ei parhaalla mielikuvituksellakaan voi tälläiseen yhdistelmään päätyä. Toivottavasti tämä irvikuva ei ole totta ja kuulin väärin. Muuten joudun jättämään joka vuotisen kesäperinteen väliin. Rajansa se on masokismillakin.

Tango on ihanaa. Jo pienenä tyttönä tykkäsin tangosta. Perinteiset Olavi Virta, Reijo Taipale, Taisto Tammi ja Tamara Lund, ah! ja lukuisat muut. Unto Monosen tangot erityisesti puhuttelivat jopa minua, pientä lasta. Näin kun isä ja äiti joskus lauantai-iltana tanssivat kahdestaan olohuoneessa, ei tarvittu ihmisten välisiä sanoja, riitti, että kuunteli tangon sanat.

Tangomarkkinat omivat tangon ja tekevät sitten voittajilla mitä haluavat. Kun Jumalainen Amadeus Lundberg voitti, en malttanut odottaa häneltä julkaistavaa cd:tä, kohtalokkaita tulkintoja, hänen ainutlaatuisen äänensä kuulemista. Kun levy ilmestyi ei siellä ollut mitään sellaista. Nähtävästi levy-yhtiö oli päästellyt aivopieruja, en tiedä. Luojan kiitos Amadeus on julkaissut kappaleen nimeltä Vain rakkaus ja se koko levyllinen on sielua hyväilevää musiikkia. Se korvasi vuosien kärsimykseni heti.

En ihan ymmärrä miksi olen vuosi vuodelta jaksanut katsoa Tangomarkkinoiden finaalia. Voittaja on paljastunut monesti jo ennen kuin kisat ovat alkaneet. Siitä on aina kertonut jo aiemmat läheiset välit tuomariston jäseneen ja muuhun hyväveli-verkostoon. Sellaisia mielisteleviä iskelmärällättäjiä, ei kiitos. Onneksi moni upeakin tangolaulaja on voittanut.

Oikeastaan on parempi taas jatkaa vaan radion kuuntelua ja etsiä helmiä sieltä. Antaa tekemällä tehdyt kilpailut jäädä väliin. Tango-sieluni on haavoittunut kuoleman vaarallisesti. Juice Leskinen ja tango! Ei ikinä!

On varmaan aika, että ihmiskunta lakkaa olemasta. Paremminkin on varmaan aika, että lopetan tai dramaattisesti vähennän somen tarkastelua. Eihän tässä ole enää mitään järkeä. Voiko joku minulle ystävällisesti kertoa mistä tulee naisille tarve julkaista kuva omista likaisista alkkareistaan ja varsinkin siitä haaruksien kohdalta?! Juu, tiedän, olen liian vanha ymmärtämään ja maailma on mennyt eteenpäin mutta alkaa vaikuttaa siltä, että toivoa ei enää ole. En uskalla enää edes ajatella mitä julkaistaan seuraavaksi. Varmaan ihmisten kuvia omia omista munuaisistaan ja peräsuolen syövästä in situ. Sisäiset kamerat seuraamaan kaikkea mahdollista mitä ihmisessä tapahtuu ja suora lähetys snap chattiin.

Joo joo, kyllä mä tajuan, että tämä kalsari-juttu voi olla joku ns. läppäkin mutta silti. Rajansa kaikella ja tällainen läppä on yhtä väsynyt kuin naapurin Pertti, joka kertoo aamutuotostensa tarinan perusteellisesti.

Tiedän kyllä, ettei kannata asioita seurata jos ne niin ärsyttää ja tai järkyttää. Toisaalta kysyn miksi tällaiset asiat eivät saisi ihmetyttää, miksi kaikkea pitää pitää normaalina ja ns. hyväksyttävänä? Tulee mieleen, että kun makaan vanhana viimeisinä hetkinäni sellaisen hoidossa, jonka ainoa ajatus on että kaikki pitää somettaa, julkaista, heti kun mahdollista. Hän ei ole koskaan läsnä vaan miettii alati, että  kohta pitää mennä ja julkaista hänen viimeisin kainalokarvojensa kasvukuva.

Haluan sanoa itseni irti ihmiskunnasta.

Aiheutin monille varmasti ikuisen tyrän kun en ollut lainkaan samaa mieltä. Päinvastoin, kysyin heiltä mistä heterot ovat saaneet oikeudet määritellä toisten vahemmuuden varsinkin kuin juuri heterovanhemmuudesta on yllin kyllin näyttöä siitä, ettei homma mene putkeen heilläkään. Että minun lapsuudessa oli aikoja, jolloin olisin naps tuosta vaan ottanut tasapainoisen homoparin kasvattajakseni ja olisin laulanut hallelujaa. Että mistä tulee kaikki sairaat rikolliset, despootit, narsistit noin ylipäätään jos heidätkin jotkut heterot ovat synnyttäneet? Eikö tällöin pitäisi olla lähtökohtaisena oletuksena, ettei ole mahdollista tällainen epäonnistunut kasvatus kun kerran näillä tyypeillä on kotona ollut mallina mies sekä nainen? Voitteko edes harkita ajatusta, että lapselle riittää jos häntä kasvattaa mukavat, inhimilliset, huolehtivat ihmiset sukupuolesta riippumasta. Ja voisiko lapsen läheisyydessä olla kirjo hyvin erilaisia ihmisiä, vaikka marsilaisia jos sikseen tulee, jos kaikki tulevat toimeen ja homma pelaa?

Alkoi järkyttävä älämölö siitä miten edesvastuuttomia minä puhun koska enkö minä tajua miten perverssejä homot ovat. Kyllä minä tajuan hyvinkin, monet ihmiset ovat perversseja, se ei yllätä, varmasti jotkut homotkin ovat, minä vaan satun tuntemaan heteroperverssejä. Ja jos tarkkoja ollaan, saatan itsekin olla jonkin sortin perverssi. Tästä se vasta tunnelma kiihtyikin. Oikeastaan keskustelu loppui ennen kuin se alkoikaan juuri ennen kuin oltaisiin päästy asiaan. Pikkuhiljaa alkoi rykiminen ja kelloon katselu. Joo pitäis varmaan tästä lähteä. Mikäs siinä, lähtekää vaan, olkaa myös tarkkana, ettette päästä päähänne mitään uutta ajatusta tai näkökohtaa. Siinähän voi joutua näkemään valon!

Ja nyt löysin saman ohjelman viimein ja voin katsoa sitä Suomessa! Ah! Tuossa on kokeneita arkeologeja, joilla on hirveän hyvä huumorintaju ja heidän innostuksensa tempaa mukanaan. Mukana heiluva Tim Robinson edustaa "tavallista kansaa", hän esittää ihmettelyt ja kysymykset ääneen, jotka kuka tahansa alasta tietämätön esittäisi. Porukan keskinäinen asenne on ihanan brittiläistä kuittailuineen mutta tietoakin tulee tulvimalla.

Minun naamani kirkastuu heti kun arkeologi on kaivanut maata ja löytää jonkun käsittämättömän möykyn ja alkaa selittämään mikä se on. Ohjelmassa havainnollistetaan hienosti myös kaikki asiat, esim. sirpale muuttuu kaiketi digitaalisin keinoin siinä astiaksi, jota muka pidetään kädessä. Kotonani kuuluu vaan oooh! kun yhtäkkiä löytyy 500 -vuotias luuranko ja siitä voidaan kertoa monta asiaa pelkästään tutkimalla. Tämä oli nainen, joka oli miehen sylissä vielä luurankonakin. Kukaan ei tiedä heidän tarinaansa. Roomalaiset kolikot ja tavarain jäänteet ovat heikkouteni. Silloin kun niitä löytävät, vajoan puoliksi tajuttomuuteen ja kouristelen onnesta.

Tonen mielenkiintoinen ohjelma Englannissa oli Meet the ancestors, jossa arkeologit löydettyään haudan, rekonstruoivat esim. tuhat vuotta vanhan vainajan kasvot ja lopussa näkee tämän piirrettynä tai muuten tehtynä sen ajan vaatteineen ja asusteineen.

Ei tässä innostuksessa varmaan monen mielestä mitään järkeä ole mutta kyllä minua kiehtoo oppia menneistä ajoista ja ihmisistä. Vuosien aikana olen pelkästään näitä opiskelemalla tullut siihen tulokseen, ettei ihminen muutu juuri miksikään. Jokaisena vuosisatana on tyypit, jotka väheksyvät nuorisoa ja valittavat epätoivoisina, ettei tästä mitään tule, nuoriso on niin surkeaa. Sitten tämä sama nuoriso tekee saman viidenkymmenen vuoden päästä. Samat typerät sodat milloin minkäkin aatemaailman varjolla. Aina tulee jostain alistajia ja niitä vastaan noustaan. Iänikuinen kierre. Myös rakkaushuolet ovat pysyneet vuosituhansia samoina. Niistäkin kerran näin mahtavan sarjan, jossa tutustuttiin vanhoihin kirjeisiin ja kertomuksiin. Oli sydäntä sulattavaa kuulla eräänkin keskiaikaisen ritarin lemmentuskista linnanherran vaimoa kohtaan.

Vaan täällä sitä toistaiseksi pällistellään ja jokainen sukupolvi kuvittelee olevansa jotain ainutlaatuista verrattuna vanhaan. Ja kaikkihan me tiedämme, ettei niin ole kun puhutaan seuraavasta sukupolvesta koska ei niistä mitään tule, ei ne tajua mitään. Pelkästään meidän sukupolvellemme on annettu ikiaikainen viiisaus. Niin hieno viisaus, ettei sitä voi käyttää vaan salaamme sen visusti.

Olen ärsyttävä vastarannan kiiski ja harkitsen vakavasti, että seuraavat vieraat jotka tulevat kotiini saavat luovuttaa puhelimensa laatikkoon vierailun ajaksi, edes ensimmäiseksi tunniksi. En halua edes kuvitella, että kun lapsenlapseni tulevat luokseni, istun minä mummo nenä koneessa sen sijaan, että keskustelisin heidän kanssaan. Varmasti tulee vielä aika, että hekin sen laitteensa kanssa sohvassa istuvat mutta siihen asti teen kaikkeni sabotoidakseni sen ajan alkamista.

Tuttuni huokaili epätoivoissaan miten ei ehdi siivota eikä tehdä kotona mitään ja lapset vie loput ajan. Olin heillä sen illan ns. kylässä ja kun katsoin sitä älylaitteessa roikkumisen määrää, en ihmettele, ettei mitään ehdi muuta tehdä. Ei siinä tietysti mitään pahaa ole mutta onhan se myös valintakysymys. Voihan sitä ensin tehdä tarvittavat työt ja sitten perehtyä mitä somessa tapahtuu. No, olen jo vanha ihminen ja kelkasta pudonnut. Onneksi.

Muutenkin ihmetyttää se, että jatkuvasti ihmiset hokee, no guugleta hei, sieltä löytää, että wikipedia sitä ja wikipedia tätä. Nyt tänään tuntuu, että kun kysyn ihmiseltä mitä hänelle kuuluu, on sekin varmaan parempi guuglettaa, sieltä kun näemmä löytyy kaikki. Kyllähän google pursuaa tietoa ja sitä itsekin paljon käytän mutta silloin kun ollaan ihmisten kanssa vastakkain, olisi kiva keskustella ja saada kuulla heidän ajatuksiaan, ei googlen. Jää asioiden pohtiminen melko vähälle. Se nyt tosin on varmaan jo vanhanaikaista ja minun tulisi se tajuta.

Sitten tämä henkilökohtaisten asioiden jakelu siellä sun täällä somessa. Joskus tuntuu, että tietää paremmin ihmisten perskannikat kuin heidän naamansa, heidän yrjötautinsa ja seksielämänsä ongelmat kuin heidät itsensä. On pakaran kuvaa solkenaan milloin mistäkin kulmasta kuvattuna, päivitellään sitä sun tätä henkilökohtaista asiaa ihan kaikille. En voi välttyä ajatukselta, että aikoinaan Gestapo, Stasi ja KGB olisivat olleet onnesta soikeina somesta löytyneistä tiedoista jos siihen aikaan sellaisia olisi ollut. Ei olisi vakoiltavan ihmisen elämässä hetkeäkään, josta he eivät tietäisi. Ei olisi tarvinnut palkata kalliita vakoilijoita naapuristoista tai yhtään mistään. Siellähän ne tiedot on kaikki valmiina, somessa.

Excuse me, Mr Fake Doctor. Sinä tasan ansaitset tuomiosi ja tasan maksat palkkasi takaisin. Et ole niitä ansainnut vaan huijannut. Olet siis kaiken lisäksi myös varas. Olet leikkinyt ihmisten hengellä, harjoittanut lääkärin ammattia ilman oikeuksia. Miten tällainen tyyppi edes kehtaa valittaa saatuaan tuomion? Että ei ole oikein häntä kohtaan? Mitä? Mihin tämä maailma on menossa?

Vaan enpä ihmettelisi jos hovioikeudessa tuomio muuttuu siten, että Suomen valtio maksaa kivusta ja särystä ja henkisistä kärsimyksistä kuusi miljoonaa euroa valelääkärille jonkin omituisen logiikan mukaan. Tässä maassa saa raiskata, pahoinpidellä lapsia ja vanhuksia ja oikeuslaitos sanoo ns. syylliselle korkeintaan "hyi". Ja jos tehokkaasti katuu, saa vielä paljousalennuksenkin tuomiosta, mitä enemmän on raiskannut, sitä pienemmän tuomion saa eikä tässä tapauksessa tarvitse edes katua, määrä riittää ja entiset ehdonalaiset. Herra Hitler olisi tällaisesta menosta tykännyt jos olisi Suomeen tullut tekojensa jälkeen tuomiota hakemaan.

Ei viitsitä enää teeskennellä. Made in ulkomaat. Mikäs siinä. Mutta pitäkää huoli, että taso pysyy samana kun kerran tuotantokustannukset ovat siellä halvempia. Tai ihan sama. Olen jo antanut periksi ja tässä just guuglailen mistä saisin kelpo kuorimaveitsen. Jos vaikka Ikeasta. Minun mielestä Fiskarsin uusi oranssi-musta ei enää kuorinut kuten entinen, jonka minä onneton hukkasin.

Vaan tuntuu, että ihan sydän särkyy. On aina kova paikka luopua omista periaatteistaan, jotka on olleet itsestään selviä lapsesta asti: Suosi aina suomalaista. Tiedän, että periaatteiden päivitys on fiksua, nyt on sen aika. Hyvästi Arabia, Fiskars, Marimekko. Menkää pois (vaan olette jo menneet)! Hyvää matkaa!

Mies kertoo ohjelman juontajalle, että jotain on varmaankin suhteessa pielessä. Nainen välttelee häntä ja on ollut omituisen etäinen jo pitkään. Mies kertoo maksavansa työttömän naisen kaikki kulut ja ovat seurustelleet jo vuosia. Rysän päällä -tiimi vakoilee naista tarvittavan aikaa, paljastaa tietonsa miehelle, jolla välittömästi palaa pinna ja hän hieroo nyrkkejään ja toivoo pääsevänsä nopeasti sinne missä petturit ovat.

Huoneen ovi saadaan juonimalla auki. Mies karjahtaa ja juoksee huoneeseen, heittää mennessään alastoman miehen lattialle ja hyökkää sänkyyn missä hänen morsiamensa on sukka päässä, aukko on sentään suun kohdalla jostain kumman syystä. Nainen on kiinnitetty seinään, sängyllä on muovilakana ja ketsuppia eikä mielikuvitukseni riitä tajuamaan miksi. Ruoskat heiluvat alustalla kun petetty mies raivoissaan riepottelee naista.

Alkaa helvetinmoinen älämölö. Nainen kirkuu: Rakastan sinua! Maksat kaikki laskuni! Älä jätä minua! Naisen salainen rakastaja seisoo alastomana vieressä ja huutaa että kaikkien pitää mennä helvettiin. Nainen on edelleen sukka päässä sängyllä eikä saa itseään seinästä irti, ennen kuin ohjelman juontaja irroittaa hänet, sukka vedetään pois päästä. Nainen pyytää kerta toisensa jälkeen anteeksi, anteeksi ja lisää varmaan sen tärkeimmän: maksat laskuni. Tämä suuri rakkaustarina oli täten tullut päätökseen ja kaikille avautuu uudet väylät uusiin kohtaloihin.

Ei saisi tietenkään nauraa, petetyksi tuleminen on hirveä asia. Olen minäkin kostanut jonkun kerran ja siinä hyvin onnistuen kunnes tulin järkiini, että jos joku pettää niin ei hän ole vaivan arvoinen. Sitä ennen kuitenkin mm. ns. paras ystävättäreni tiesi vältellä huolellisesti minun kohtaamistani kadulla koska tiesi, että jotain yllättävää voi tapahtua. Miespuolinen petturi sai melko paljon spämmiä bondageen omistautuneilta ihmisiltä ja taisi hänen puhelinnumeronsakin joutua jonnekin tietopaikkaan.

Osasin tätä pettämiskuviota hieman epäillä ja painuin paikalle. Soitin ovikelloa ja kuulin vain: Ei avata, taitaa eukkosi olla siellä... Oikein arvattu. Olin todellakin rapussa koko raivoni voimalla. Viereinen ovi aukeni, tuttu mummo supatti, että kyllä siellä on nainen, hän on koko päivän kuunnellut. Hakkaan ovea kylmän murhanhimon vallassa. Eniten otti voimille se, että siellä sisällä oli ihminen, jota pidin ystävänä ja luotin häneen. Hakkaan ovea taas kunnes tajuan olevani typerä, en halua tulla pidätetyksi näiden yrskien takia. Keksin jotain muuta mukavaa. Huusin muutaman alatyylisen solvauksen oven läpi ja pariskunta tiesi hyvin, että nyt on leikki kaukana.

Selittelyä yritti puhelimessa pukata mutta minulla oli jo muuta mielessä. Tein muutaman peliliikkeen ja pariskunta tuli tietämään, että olivat olleet tuhmia. Vaan se tuli tässä mieleen, että mielelläni olisin jonkun Rysän päältä -tiimin ottanut mukaan ja vaikka torvisoittokunnan rappuun soittamaan. Kiinnittämään huomio juuri heihin, jotka olivat sydäntäni tallomassa. Se tallominen tuli kalliiksi mutta siitä en enempää kerro, enkä myöskään kerro miksi.

Kampaaja tuli sitten myöhässä. Avasin hänelle oven ja hän huusi siellä puhelimessa vihaisena jollekin. Odottelin puhelun loppua ja viimein sain laitettua itselleni sopivan paikan hiustenleikkuuta varten kampaajan ohjeiden mukaan. Jatkuvasti hän haukkui minulle miestään, sitä vätystä, joka ei ole edes töissä "mutta kun sillä on masennus". Sen jälkeen haukkui muutamaa asiakastaan, jotka olivat käyttäytyneet törkeästi. Sitten haukuttiin yhteiskuntaa. Pelotti ajatella mitä hiuksille tapahtuu, onnistuuko leikkaus.

Juuri ennen kuin leikkauksen piti olla valmis, hänen puhelimensa soi ja hän siihen heti vastasi. Taas huudettiin ja möykättiin jollekin henkilölle, kampa putosi lattialle ja kuului painokas perkele. Ajattelin, että tämän jälkeen täytyy mennä metsään lenkille rauhoittumaan. Sitten leikkaus oli valmis, tukka märkänä istuin siinä ja odotin milloin kampaaja kuivaa ja muotoilee hiukset. Ei kuivannut, ei muotoillut. Sanoi vaan, että mun pitää nyt soittaa miehelle ja huuto alkoi taas. Äkkiä hän pakkasi tarvikkeensa laukkuun ja sanoi kampaamoliikkeen tasoisen hintansa. Maksoin sen lievästi ällistyneenä ja ajattelin, että sen jälkeen hän varmaan viimeistelee hiukseni. Ei. Hän lähti pois puhelimeensa huutaen, ennen kuin ovi meni kiinni kampaaja huusi, että tilaa sitten uusi aika taas kuukauden kuluttua.

Siinä kun lakaisin hiuksiani lattialta ajattelin, että oli kyllä laitimmainen kerta tämän sorttista luksusta. Asetin maton paikoilleen, kuivasin hiukseni ja huokaisin. Ymmärrän, että myös kampaajilla on tunteet ja omat elämän tilanteensa. En vaan hirveästi halunnut niitä omaan keittiööni juuri sinä hetkenä kun itse tarvitsin oman lellimishetken. Leikkaus oli kyllä kivan mallinen.

Vaan kyllä minä toivotan tälle hermostuneelle kampaajalle kaikkea hyvää ja toivon myös, että hän löytää elämäänsä iloa ja rauhaa.

Kaipaan niitä aikoja kun ihmiset kykenivät lukemaan tekstin tekstinä, ilman että se oli mikään "haukutaan se!" -elämys. En kuitenkaan aio alkaa sensuroimaan itseäni koska varmasti seison jokaisen tarinani takana. En vaan jaksa enää jankuttaa kiihkoavien ihmisten kanssa. Ehei, minä vain lyön iloisesti kantapäät yhteen ilmassa ja laulan että lallallaa!