Käyn maalla joka kerta kun vaan tilaisuus tulee. Viime kerralla aloin ihmetellä miksi.

Heti lauantaina piti keittää kahvit koko porukalle ja sitten siinä istuttiin. Käytiin hartaasti läpi jonkun Rytkösen Penan paksusuolen ongelmat ja sivuttiin tietysti Alatalon Jorman hirveää lihomista. Isokosken Latella on järkyttävä ihottuma nivusissa, mikä lie, varmaan joku sieni. Pidättelin sisäistä ahdistustani ja hymyilin jähmettyneenä koko kahvistelun ajan ja toivoin olevani pihalla kesäpäivän paisteessa.

Tuli ruoka-aika ja lisää vieraita. Istuimme aterioitsemaan ja ihmiset taas käsittelivät tällä kertaa Iso-Mursun Erkin eturauhasongelmat, mies itse ei ollut paikalla mutta eipä sillä väliä. Sitten jokainen avautui omista hyvin intiimeistäkin vaivoistaan. En taaskaan sanonut mitään, pidättelin hengitystä ja tuijotin pullapalaa.

Sitten illalla tuli naapurin Veka käymään vaimonsa Pirjon kanssa ja siinä olohuoneessa teeveen ja radion yhtäaikaa huutaessa käsiteltiin hartaana lujaan ääneen Kutvosen Arvon peräpukamien tila ja päiviteltiin Puustisen Erkin lihomista. Korvissani vilisi lukuisia tuntemattomia nimiä ja heidän terveystietojaan. Tunsin syvää myötätuntoa kaikki ihmisiä kohtaan, koska he vaikuttivat hyvin sairailta.

Yritin mennä television äänimaailmaan sisälle, sillä lopulta en halunnut kuulla ihmisten terveysasioista enää yhtään mitään. Halusin vaan olla maalla rauhassa ja ihmetellä luonnon kauneutta. Mutta nyt kävi vaan niin, että mielessä pyöri peräpukamat, eturauhaset ja Mantan tissihaavauma. Tätä jatkui koko viikon ja lopulta olin ihan turta. Maistelin konjakkia ja olin päissäni. Oli paljon helpompaa.