Tuossa joukolla kokoonnuttiin kahvipöytään ja alkoi kiivas väittely Pride-viikon tapahtumista tai yleensäkin asiaan liittyvistä teemoista. Kiivainta oli siinä kohtaa kun alettiin arvostella homovanhempia tai heitä, jotka vanhemmuudesta haaveilevat. Että eihän nyt sellainen käy laatuun, eihän sellaisesta irstaudesta voi kasvaa tasapainoisia lapsia, että herranjumala nehän on ihan sairaita! Että onko lapsen etu se, että tosiaan kotona on kaksi isää tai kaksi äitiä?? Ja että muka naimisiin vielä kirkossa! Hyvänen aika! Onko ne ihan hulluja ne homot!?

Aiheutin monille varmasti ikuisen tyrän kun en ollut lainkaan samaa mieltä. Päinvastoin, kysyin heiltä mistä heterot ovat saaneet oikeudet määritellä toisten vahemmuuden varsinkin kuin juuri heterovanhemmuudesta on yllin kyllin näyttöä siitä, ettei homma mene putkeen heilläkään. Että minun lapsuudessa oli aikoja, jolloin olisin naps tuosta vaan ottanut tasapainoisen homoparin kasvattajakseni ja olisin laulanut hallelujaa. Että mistä tulee kaikki sairaat rikolliset, despootit, narsistit noin ylipäätään jos heidätkin jotkut heterot ovat synnyttäneet? Eikö tällöin pitäisi olla lähtökohtaisena oletuksena, ettei ole mahdollista tällainen epäonnistunut kasvatus kun kerran näillä tyypeillä on kotona ollut mallina mies sekä nainen? Voitteko edes harkita ajatusta, että lapselle riittää jos häntä kasvattaa mukavat, inhimilliset, huolehtivat ihmiset sukupuolesta riippumasta. Ja voisiko lapsen läheisyydessä olla kirjo hyvin erilaisia ihmisiä, vaikka marsilaisia jos sikseen tulee, jos kaikki tulevat toimeen ja homma pelaa?

Alkoi järkyttävä älämölö siitä miten edesvastuuttomia minä puhun koska enkö minä tajua miten perverssejä homot ovat. Kyllä minä tajuan hyvinkin, monet ihmiset ovat perversseja, se ei yllätä, varmasti jotkut homotkin ovat, minä vaan satun tuntemaan heteroperverssejä. Ja jos tarkkoja ollaan, saatan itsekin olla jonkin sortin perverssi. Tästä se vasta tunnelma kiihtyikin. Oikeastaan keskustelu loppui ennen kuin se alkoikaan juuri ennen kuin oltaisiin päästy asiaan. Pikkuhiljaa alkoi rykiminen ja kelloon katselu. Joo pitäis varmaan tästä lähteä. Mikäs siinä, lähtekää vaan, olkaa myös tarkkana, ettette päästä päähänne mitään uutta ajatusta tai näkökohtaa. Siinähän voi joutua näkemään valon!