Kirjoitan tätä epämiellyttävän kiihtymyksen sekä pelkän oletuksen vallassa. Olin juuri kuulevinani, että lauantain Tangomarkkinoiden finaalissa laulaisivat laulajat Juice Leskistä?! Please sanokaa ettei se pidä paikkaansa! Please! On ollut jo monta vuotta kestämistä tangojen sovituksissa, Dannyn Tuuliviiri-tangossa ynnä muussa, erityisesti tuomariston päätöksissä.

Juice Leskinen ei kuulu millään tavalla tangoon, ei parhaalla mielikuvituksellakaan voi tälläiseen yhdistelmään päätyä. Toivottavasti tämä irvikuva ei ole totta ja kuulin väärin. Muuten joudun jättämään joka vuotisen kesäperinteen väliin. Rajansa se on masokismillakin.

Tango on ihanaa. Jo pienenä tyttönä tykkäsin tangosta. Perinteiset Olavi Virta, Reijo Taipale, Taisto Tammi ja Tamara Lund, ah! ja lukuisat muut. Unto Monosen tangot erityisesti puhuttelivat jopa minua, pientä lasta. Näin kun isä ja äiti joskus lauantai-iltana tanssivat kahdestaan olohuoneessa, ei tarvittu ihmisten välisiä sanoja, riitti, että kuunteli tangon sanat.

Tangomarkkinat omivat tangon ja tekevät sitten voittajilla mitä haluavat. Kun Jumalainen Amadeus Lundberg voitti, en malttanut odottaa häneltä julkaistavaa cd:tä, kohtalokkaita tulkintoja, hänen ainutlaatuisen äänensä kuulemista. Kun levy ilmestyi ei siellä ollut mitään sellaista. Nähtävästi levy-yhtiö oli päästellyt aivopieruja, en tiedä. Luojan kiitos Amadeus on julkaissut kappaleen nimeltä Vain rakkaus ja se koko levyllinen on sielua hyväilevää musiikkia. Se korvasi vuosien kärsimykseni heti.

En ihan ymmärrä miksi olen vuosi vuodelta jaksanut katsoa Tangomarkkinoiden finaalia. Voittaja on paljastunut monesti jo ennen kuin kisat ovat alkaneet. Siitä on aina kertonut jo aiemmat läheiset välit tuomariston jäseneen ja muuhun hyväveli-verkostoon. Sellaisia mielisteleviä iskelmärällättäjiä, ei kiitos. Onneksi moni upeakin tangolaulaja on voittanut.

Oikeastaan on parempi taas jatkaa vaan radion kuuntelua ja etsiä helmiä sieltä. Antaa tekemällä tehdyt kilpailut jäädä väliin. Tango-sieluni on haavoittunut kuoleman vaarallisesti. Juice Leskinen ja tango! Ei ikinä!

Sain tänäaamuna linkin erääseen ryhmään, jossa ollaan intouduttu julkaisemaan ryhmän jäsenien käytettyjen alushousujen kuvia. En uskonut silmiäni kun heidän postauksiaan silmäilin. Ihmiskuntaan toivoni menettäneenä menin keittämään kahvit ja istuin parvekkeella ja ihmettelin kahvikuppi kädessä.

On varmaan aika, että ihmiskunta lakkaa olemasta. Paremminkin on varmaan aika, että lopetan tai dramaattisesti vähennän somen tarkastelua. Eihän tässä ole enää mitään järkeä. Voiko joku minulle ystävällisesti kertoa mistä tulee naisille tarve julkaista kuva omista likaisista alkkareistaan ja varsinkin siitä haaruksien kohdalta?! Juu, tiedän, olen liian vanha ymmärtämään ja maailma on mennyt eteenpäin mutta alkaa vaikuttaa siltä, että toivoa ei enää ole. En uskalla enää edes ajatella mitä julkaistaan seuraavaksi. Varmaan ihmisten kuvia omia omista munuaisistaan ja peräsuolen syövästä in situ. Sisäiset kamerat seuraamaan kaikkea mahdollista mitä ihmisessä tapahtuu ja suora lähetys snap chattiin.

Joo joo, kyllä mä tajuan, että tämä kalsari-juttu voi olla joku ns. läppäkin mutta silti. Rajansa kaikella ja tällainen läppä on yhtä väsynyt kuin naapurin Pertti, joka kertoo aamutuotostensa tarinan perusteellisesti.

Tiedän kyllä, ettei kannata asioita seurata jos ne niin ärsyttää ja tai järkyttää. Toisaalta kysyn miksi tällaiset asiat eivät saisi ihmetyttää, miksi kaikkea pitää pitää normaalina ja ns. hyväksyttävänä? Tulee mieleen, että kun makaan vanhana viimeisinä hetkinäni sellaisen hoidossa, jonka ainoa ajatus on että kaikki pitää somettaa, julkaista, heti kun mahdollista. Hän ei ole koskaan läsnä vaan miettii alati, että  kohta pitää mennä ja julkaista hänen viimeisin kainalokarvojensa kasvukuva.

Haluan sanoa itseni irti ihmiskunnasta.

Tuossa joukolla kokoonnuttiin kahvipöytään ja alkoi kiivas väittely Pride-viikon tapahtumista tai yleensäkin asiaan liittyvistä teemoista. Kiivainta oli siinä kohtaa kun alettiin arvostella homovanhempia tai heitä, jotka vanhemmuudesta haaveilevat. Että eihän nyt sellainen käy laatuun, eihän sellaisesta irstaudesta voi kasvaa tasapainoisia lapsia, että herranjumala nehän on ihan sairaita! Että onko lapsen etu se, että tosiaan kotona on kaksi isää tai kaksi äitiä?? Ja että muka naimisiin vielä kirkossa! Hyvänen aika! Onko ne ihan hulluja ne homot!?

Aiheutin monille varmasti ikuisen tyrän kun en ollut lainkaan samaa mieltä. Päinvastoin, kysyin heiltä mistä heterot ovat saaneet oikeudet määritellä toisten vahemmuuden varsinkin kuin juuri heterovanhemmuudesta on yllin kyllin näyttöä siitä, ettei homma mene putkeen heilläkään. Että minun lapsuudessa oli aikoja, jolloin olisin naps tuosta vaan ottanut tasapainoisen homoparin kasvattajakseni ja olisin laulanut hallelujaa. Että mistä tulee kaikki sairaat rikolliset, despootit, narsistit noin ylipäätään jos heidätkin jotkut heterot ovat synnyttäneet? Eikö tällöin pitäisi olla lähtökohtaisena oletuksena, ettei ole mahdollista tällainen epäonnistunut kasvatus kun kerran näillä tyypeillä on kotona ollut mallina mies sekä nainen? Voitteko edes harkita ajatusta, että lapselle riittää jos häntä kasvattaa mukavat, inhimilliset, huolehtivat ihmiset sukupuolesta riippumasta. Ja voisiko lapsen läheisyydessä olla kirjo hyvin erilaisia ihmisiä, vaikka marsilaisia jos sikseen tulee, jos kaikki tulevat toimeen ja homma pelaa?

Alkoi järkyttävä älämölö siitä miten edesvastuuttomia minä puhun koska enkö minä tajua miten perverssejä homot ovat. Kyllä minä tajuan hyvinkin, monet ihmiset ovat perversseja, se ei yllätä, varmasti jotkut homotkin ovat, minä vaan satun tuntemaan heteroperverssejä. Ja jos tarkkoja ollaan, saatan itsekin olla jonkin sortin perverssi. Tästä se vasta tunnelma kiihtyikin. Oikeastaan keskustelu loppui ennen kuin se alkoikaan juuri ennen kuin oltaisiin päästy asiaan. Pikkuhiljaa alkoi rykiminen ja kelloon katselu. Joo pitäis varmaan tästä lähteä. Mikäs siinä, lähtekää vaan, olkaa myös tarkkana, ettette päästä päähänne mitään uutta ajatusta tai näkökohtaa. Siinähän voi joutua näkemään valon!

Olen ihan sekopää kun puhutaan historiasta ja arkeologiasta. Siispä riemastuin yli äyräiden kun otettuani Viaplayn kuukauden tutustumistarjouksen, löysin sieltä Time Team -tv-sarjan. Muistan ikuisesti kun olin juuri muuttanut Englantiin ja sikäläiset ystäväni viattomana näyttivät tv:stä tämän samaisen ohjelman ja nauroivat, että katso nyt! Tyypit kaivavat multaa ja löytävät jonkun sirpaleen ja ympärillä kaikki hurraa. Tuskin kuulin heitä. Tuijotin onneani uskomatta telkkaria. Mitä! Arkeologisia kaivauksia voi siis katsella tv-ohjelmana! Mitä!

Ja nyt löysin saman ohjelman viimein ja voin katsoa sitä Suomessa! Ah! Tuossa on kokeneita arkeologeja, joilla on hirveän hyvä huumorintaju ja heidän innostuksensa tempaa mukanaan. Mukana heiluva Tim Robinson edustaa "tavallista kansaa", hän esittää ihmettelyt ja kysymykset ääneen, jotka kuka tahansa alasta tietämätön esittäisi. Porukan keskinäinen asenne on ihanan brittiläistä kuittailuineen mutta tietoakin tulee tulvimalla.

Minun naamani kirkastuu heti kun arkeologi on kaivanut maata ja löytää jonkun käsittämättömän möykyn ja alkaa selittämään mikä se on. Ohjelmassa havainnollistetaan hienosti myös kaikki asiat, esim. sirpale muuttuu kaiketi digitaalisin keinoin siinä astiaksi, jota muka pidetään kädessä. Kotonani kuuluu vaan oooh! kun yhtäkkiä löytyy 500 -vuotias luuranko ja siitä voidaan kertoa monta asiaa pelkästään tutkimalla. Tämä oli nainen, joka oli miehen sylissä vielä luurankonakin. Kukaan ei tiedä heidän tarinaansa. Roomalaiset kolikot ja tavarain jäänteet ovat heikkouteni. Silloin kun niitä löytävät, vajoan puoliksi tajuttomuuteen ja kouristelen onnesta.

Tonen mielenkiintoinen ohjelma Englannissa oli Meet the ancestors, jossa arkeologit löydettyään haudan, rekonstruoivat esim. tuhat vuotta vanhan vainajan kasvot ja lopussa näkee tämän piirrettynä tai muuten tehtynä sen ajan vaatteineen ja asusteineen.

Ei tässä innostuksessa varmaan monen mielestä mitään järkeä ole mutta kyllä minua kiehtoo oppia menneistä ajoista ja ihmisistä. Vuosien aikana olen pelkästään näitä opiskelemalla tullut siihen tulokseen, ettei ihminen muutu juuri miksikään. Jokaisena vuosisatana on tyypit, jotka väheksyvät nuorisoa ja valittavat epätoivoisina, ettei tästä mitään tule, nuoriso on niin surkeaa. Sitten tämä sama nuoriso tekee saman viidenkymmenen vuoden päästä. Samat typerät sodat milloin minkäkin aatemaailman varjolla. Aina tulee jostain alistajia ja niitä vastaan noustaan. Iänikuinen kierre. Myös rakkaushuolet ovat pysyneet vuosituhansia samoina. Niistäkin kerran näin mahtavan sarjan, jossa tutustuttiin vanhoihin kirjeisiin ja kertomuksiin. Oli sydäntä sulattavaa kuulla eräänkin keskiaikaisen ritarin lemmentuskista linnanherran vaimoa kohtaan.

Vaan täällä sitä toistaiseksi pällistellään ja jokainen sukupolvi kuvittelee olevansa jotain ainutlaatuista verrattuna vanhaan. Ja kaikkihan me tiedämme, ettei niin ole kun puhutaan seuraavasta sukupolvesta koska ei niistä mitään tule, ei ne tajua mitään. Pelkästään meidän sukupolvellemme on annettu ikiaikainen viiisaus. Niin hieno viisaus, ettei sitä voi käyttää vaan salaamme sen visusti.

Tapasin tuttuja ja tapaaminen oli aika turha. Puhelimet kädessä jokaisella, kova selaaminen päällä ja facebookin tutkiminen ja twitteröinti oli tärkeämpää kuin ihmisten kanssa juttelu. Kun sitten kysyi, että mitä nyt kuuluu, miten on mennyt, ei saanut kuin poissaolevaa hyminää vastaukseksi. Siinä tunnin verran oltiin saman pöydän ääressä mutta en ollut hullua hurskaampi siitä lähtiessäni, en tiedä juurikaan mitä tuttavien elämässä on tapahtunut sitten viime kerran. Tai vastaus sitten oli juuri tämä: ei oikein mitään kuulu, nenä älylaitteessa vie kaiken ajan.

Olen ärsyttävä vastarannan kiiski ja harkitsen vakavasti, että seuraavat vieraat jotka tulevat kotiini saavat luovuttaa puhelimensa laatikkoon vierailun ajaksi, edes ensimmäiseksi tunniksi. En halua edes kuvitella, että kun lapsenlapseni tulevat luokseni, istun minä mummo nenä koneessa sen sijaan, että keskustelisin heidän kanssaan. Varmasti tulee vielä aika, että hekin sen laitteensa kanssa sohvassa istuvat mutta siihen asti teen kaikkeni sabotoidakseni sen ajan alkamista.

Tuttuni huokaili epätoivoissaan miten ei ehdi siivota eikä tehdä kotona mitään ja lapset vie loput ajan. Olin heillä sen illan ns. kylässä ja kun katsoin sitä älylaitteessa roikkumisen määrää, en ihmettele, ettei mitään ehdi muuta tehdä. Ei siinä tietysti mitään pahaa ole mutta onhan se myös valintakysymys. Voihan sitä ensin tehdä tarvittavat työt ja sitten perehtyä mitä somessa tapahtuu. No, olen jo vanha ihminen ja kelkasta pudonnut. Onneksi.

Muutenkin ihmetyttää se, että jatkuvasti ihmiset hokee, no guugleta hei, sieltä löytää, että wikipedia sitä ja wikipedia tätä. Nyt tänään tuntuu, että kun kysyn ihmiseltä mitä hänelle kuuluu, on sekin varmaan parempi guuglettaa, sieltä kun näemmä löytyy kaikki. Kyllähän google pursuaa tietoa ja sitä itsekin paljon käytän mutta silloin kun ollaan ihmisten kanssa vastakkain, olisi kiva keskustella ja saada kuulla heidän ajatuksiaan, ei googlen. Jää asioiden pohtiminen melko vähälle. Se nyt tosin on varmaan jo vanhanaikaista ja minun tulisi se tajuta.

Sitten tämä henkilökohtaisten asioiden jakelu siellä sun täällä somessa. Joskus tuntuu, että tietää paremmin ihmisten perskannikat kuin heidän naamansa, heidän yrjötautinsa ja seksielämänsä ongelmat kuin heidät itsensä. On pakaran kuvaa solkenaan milloin mistäkin kulmasta kuvattuna, päivitellään sitä sun tätä henkilökohtaista asiaa ihan kaikille. En voi välttyä ajatukselta, että aikoinaan Gestapo, Stasi ja KGB olisivat olleet onnesta soikeina somesta löytyneistä tiedoista jos siihen aikaan sellaisia olisi ollut. Ei olisi vakoiltavan ihmisen elämässä hetkeäkään, josta he eivät tietäisi. Ei olisi tarvinnut palkata kalliita vakoilijoita naapuristoista tai yhtään mistään. Siellähän ne tiedot on kaikki valmiina, somessa.